Nukkuminen ja unennäkö
Ihminen nukkuu kolmanneksen elämästään: Vietämme kymmeniä vuosia maaten paikallaan tekemättä mitään ja aistimatta mitään ympärillämme. Nykyään kuitenkin tiedetään, että nukkumisen aikana kehossa ja aivoissa on käynnissä prosesseja jotka ovat välttämättömiä terveydelle ja hyvinvoinnille. Jollemme saa nukkua tarpeeksi, tulemme lopulta masentuneiksi ja sairaiksi. Evoluutiobiologian näkökulmasta onkin selvää, että jos eliö käyttää johonkin asiaan kolmanneksen elämästään, ei kyseessä ole tarpeeton toiminta.
Nukkuessamme emme ole tietoisia ympäristöstä, jossa kehomme makaa tai edes siitä tosiasiasta, että nukumme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nukkumisen aikana olisimme täysin tajuttomia. Filosofi Jennifer Windt määrittelee unennäön kokemukseksi paikasta ja ajasta nukkumisen aikana. Toisin sanoen, unessa meistä tuntuu että olemme maailmassa. Tämä maailma voi kuitenkin olla hyvin erilainen siitä paikasta, jossa kehomme todellisuudessa nukkuu – se on aivojemme tuottama paikka, maailma mielemme sisällä.
Vaikuttaa siltä, että ihmiset näkevät unia suuren osan nukkumiseen käytetystä ajasta (vaikka eivät muista niistä kuin pienen osan). Täten vietämme unimaailmassa vuosia elämästämme. Miksi? Kysymys on yhä suurelta osin avoinna. Samalla evolutiivisella logiikalla on kuitenkin loogista epäillä, että unennäkökään ei ole turhaa.
Subjektiivinen ja objektiivinen
Nukkuminen ja unennäkö tapahtuvat yhtä aikaa, mutta ne ovat toisistaan erilliset ilmiöt. Tutkimuksen kannalta suurin ero niiden välillä on nukkumisen objektiivinen ja unennäön subjektiivinen luonne.
Kun haluamme tietää, miten ihminen nukkuu, voimme käyttää tutkimusmenetelmänä esimerkiksi polysomnografiaa (PSG). PSG:n aikana mitataan yhtä aikaa aivojen sähköistä toimintaa, silmien liikkeitä, sydämen sykettä, lihasjännitystä sekä hengitysrytmiä. Tämän laajan mittauksen perusteella saadaan kattava kuva mitä kehossa ja aivoissa nukkumisen aikana tapahtuu. Vaikka minkä tahansa asian mittaamiseen liittyy aina epätarkkuutta, voidaan PSG:n tulosten perusteella olla varsin varmoja, kuinka paljon koehenkilö nukkui ja miten syvää nukkuminen oli. Mittaustulosten tulkinta ei myöskään ole kiinni tutkijasta: Kuka tahansa menetelmään perehtynyt tutkija tulkitsee mittauksen tulokset samankaltaisesti.
Polysomnografia on objektiivinen menetelmä: Se mittaa nukkumista nukkujan ulkopuolelta ilman että nukkujan tai tutkijan kokemukset vaikuttavat tulokseen. Sillä ei voida mitata kaikkia nukkumiseen liittyviä ilmiöitä, mutta se antaa hyödyllistä tietoa nukkumisen vaikutuksista kehoon ja aivoihin. Tätä tietoa voidaan käyttää esimerkiksi nukkumisen tutkimuksessa sekä uniongelmien diagnosoinnissa.
Unennäön suhteen tilanne on erilainen: unet ovat subjektiivisia kokemuksia. Ne koostuvat siitä, miltä uneksijasta tuntuu ja ainoastaan uneksija voi tietää miltä hänen unensa tuntuu. Ei ole olemassa mittaria, joka voisi unennäkijän ulkopuolelta mitata hänen unensa. Voimme toki kuvata mitä aivoissa tapahtuu, kuin ihminen näkee unta. Emme kuitenkaan silloin mittaa unennäköä, joka koostuu uneksijan kokemuksesta, vaan aivojen toimintaa joka jollain tavalla liittyy tuon kokemuksen tuottamiseen. Tämä tieto on toki mielenkiintoista, mutta se kertoo unen mekanismeista aivoissa, ei unesta kokemuksena.
Objektiivisen ja subjektiivisen mittaamisen eron toi konkreettisella tavalla esiin filosofi Thomas Nagel kuvitteellisella esimerkillään lepakkona olemisesta. Nagelin ajatuskokeessa tiede on saavuttanut täydellisen objektiivisen kuvauksen lepakon hermoston toiminnasta: Ymmärrämme kaikkien hermoston osien tehtävät ja suhteet toisiinsa. Voimme vaikka rakentaa toimivat lepakon aivot tämän tiedon perusteella. Kuitenkin, vaikka meillä olisi kaikki tämä objektiivinen tieto, emme sen perusteella voisi tietää, millaista on olla lepakko. Miltä tuntuu lentää pimeässä ja hahmottaa maailma kaikuluotauksella? Ainoa tapa tietää tämä on olla lepakko, kokea lepakkona oleminen subjektiivisesti.
Unennäön olemus on siten subjektiivinen kokemus eikä sitä siksi voi objektiivisesti mitata. Tämä on valtava filosofinen haaste unien tieteelliselle tutkimukselle. Sen vuoksi unennäön tutkimus ei ole edistynyt samaa tahtia kuin nukkumisen tutkimus.
Unien tutkimus
Unien subjektiivisen luonteen vuoksi, niiden tutkimus on vaikeampaa ja epäluotettavampaa kuin nukkumisen, eikä nukkumisen tutkiminenkaan ole helppoa! Käytännössä ainoa tapa saada tietoa unista on pyytää uneksijaa kertomaan millaista unta hän näki. Tästä seuraa, että unitutkimus ei voi suoraan tutkia unia, vaan se tutkii ihmisten kertomuksia omista unistaan. Tieteessä näitä kertomuksia kutsutaan uniraporteiksi. Jos tämä erottelu kuulostaa sinusta ongelman sijasta saivartelulta, niin mieti kuinka helposti selvittäisit seuraavissa tilanteissa:
Kerro tarkasti, miltä sinusta tuntui puoliltapäivin 1.11.2016?
Kirjoita kuvaus siitä, miltä punainen näyttää ja miten se eroaa sinisestä?
Vieras ihminen herättää sinut kesken eroottisen unen ja pyytää sinua kuvailemaan unen mahdollisimman tarkasti?
Unen, tai minkään subjektiivisen kokemuksen, kertominen ei ole helppoa. Ensinnäkin, menneitä kokemuksia on vaikea muistaa tarkasti. Erityisesti tämä pätee uniin, koska nukkumisen aikana muisti ei toimi kuten valveilla. Toiseksi, vaikka kokemus olisikin tuoreessa muistissa, on vaikeaa kertoa tarkasti miltä kokemus todella tuntuu. Monet asiat, kuten värit tai tunteet, ovat hyvin vaikeita selittää. Kolmanneksi, unet voivat olla yksityisiä kokemuksia, joita ei välttämättä halua totuudenmukaisesti kertoa tutkijalle.
Kaikesta tästä seuraa, että mikään siitä tiedosta, mitä meillä unista on, ei ole suoraa tietoa unista. Se perustuu kuvauksiin unista, jotka voivat olla monista syistä epäluotettavia. Saivartelun sijaan aikamoinen haaste tieteelliselle unitutkimukselle!
Unitutkimuksen luotettavuus on aihe, jossa äänessä ovat pitkälti filosofit, eivät empiiriset tutkijat. Jossain tapauksissa nämä filosofit ovat olleet varsin radikaaleja. Norman Malcolm ja Daniel Dennett ovat jopa ehdottaneet, että ehkä unia ei ole lainkaan olemassa. Tällainen väite on mahdollinen, koska emme voi havaita unia objektiivisesti. Tiedämme vain, että ihmiset kertovat näkevänsä unta, emme sitä, näkevätkö he niitä todella. Voisiko ihmisten tavan kertoa nähneensä unta aamuisin selittää jotenkin muuten kun olettamalla että he ovat nähneet unia nukkumisen aikana? Kertomukset unista voisivat esimerkiksi perustua valemuistoihin, jotka syntyvät herätessä, sen sijaan että ne olisivat todellisia muistoja unista. Tämä selitys ei todennäköisesti ole oikein – on yksinkertaisempaa olettaa, että ihmiset todella näkevät unia – mutta sen tarkoitus onkin ensisijaisesti herättää ihmiset pohtimaan unien tutkimisen ongelmia.
Optimistiset unitutkijat
Filosofisista haasteista huolimatta tieteellinen unitutkimus on viime vuosikymmeninä edistynyt ja tuottanut mielenkiintoisia tuloksia. Empiiristä unitutkimusta tekevät tutkijat ovat käytännössä sitoutuneet käsitykseen, että unet todellakin ovat nukkumisen aikaisia kokemuksia ja ihmisten antamat uniraportit ovat riittävän luotettavia tutkimuksen tekemiseen.
Unien tutkiminen saattaa olla myös avain valvetietoisuuden ymmärtämiseen. Unitutkija Antti Revonsuo esittää, että unet eivät ole mielen tutkimukselle haaste, vaan suuri mahdollisuus: Niiden aikana aivomme luovat meille tietoisia kokemuksia, jotka eivät johdu ympäristöstä ja siksi tutkimalla unia voidaan saada arvokasta tietoa tietoisuuden mekanismeista ilman että jatkuvasti muuttuva ympäristö häiritsee tutkimusta. Revonsuo myös huomauttaa, että tieteen historiassa on ennenkin ollut tilanteita, joissa jonkin ilmiön tutkimus on näyttänyt filosofisista syistä vaikealta. Nämä filosofiset ongelmat ovat ratkenneet kun tutkittavaa ilmiötä on opittu ymmärtämään paremmin tekemällä havaintoja, mittauksia ja kokeita – eli empiiristä tutkimusta. Jos emme tiedä tutkittavasta ilmiöstä tarpeeksi, ei siihen liittyviä ongelmia voida ratkaista filosofialla joten ehkä vaikeissa tilanteissa kannattaa vaan tehdä empiiristä tutkimusta ja luottaa sen tulevaisuudessa johtavan parempiin selityksiin ilmiöstä. Tämän filosofisen optimismin lisäksi empiirinen unitutkimus perustuu systemaattisille tavoille kerätä uniraportteja.
Luotettavin tapa tutkia unia on tuoda koehenkilö nukkumaan unilaboratorioon. Nukkumisen aikana koehenkilö herätetään ja häneltä välittömästi kysytään millaisia kokemuksia hänellä oli ennen heräämistä. Tällä tavalla minimoidaan unien unohtaminen ja saadaan rikkaampaa tietoa unien sisällöstä kuin kyselyiden avulla. Unilaboratoriokokeiden ongelmana on niiden työläys: Tällainen unitutkimus vaatii paljon sekä tutkittavalta että tutkijalta ja tämä estää suurten aineistojen keräämisen. Laboratorio on myös epänormaali ympäristö nukkua ja siksi koehenkilöt usein näkevät siellä laboratoriounia. Kun halutaan tutkia suurta ihmismäärää luonnollisessa ympäristössä, täytyy turvautua unipäiväkirjoihin tai kyselyihin.
Millä tahansa menetelmällä kerättyjen uniraporttien luotettavuutta pyritään lisäämään käyttämällä systemaattisia raportointi ja analyysimenetelmiä. Sen sijaan että arvioitaisiin jokainen uni erikseen, voidaan esimerkiksi olla kiinnostuneita onko unissa jokin vaarallinen tilanne ja sitten koodata suuri määrä unia joko vaara-uneksi tai vaarattomaksi. Tällaiselle uniaineistolle voidaan tehdä tilastollisia analyysejä ja näin pyritään hallitsemaan satunnaisia virheitä unien raportoinnissa. Kyselytutkimuksissa voidaan kysyä yksinkertaisia kysymyksiä unista myös erittäin suurilta ihmismääriltä, jolloin aineiston määrä lisää tulosten luotettavuutta.
Moderni unitutkimus
Unien tutkiminen on hyvin haastavaa niiden subjektiivisen luonteen vuoksi. Unitutkijat ovat kuitenkin tehneet parhaansa saadakseen otteen tästä hankalasta ilmiöstä. Seuraavaksi luon katsauksen siihen mitä tieteellinen tutkimus unista on paljastanut.
Moderni unitutkimus on ensisijaisesti kiinnostunut siitä, millaisia unet ovat ja miksi niitä nähdään. Unien sisällön tulkitseminen ei ole enää unitutkimuksen keskiössä, kuten se 1900-luvun alussa oli. Monille ihmisille unet voivat olla merkityksellisiä, mutta useimmat unitutkijat ovat sitä mieltä, että uneksija on paras asiantuntija omien uniensa merkityksien luomiseen ja tulkitsemiseen. Unitutkijat eivät siten yritä tulkita yksittäisiä unia – sen sijaan he keskittyvät tutkimaan unennäköä mielen ilmiönä.
Paljonko unia nähdään?
Nukkuminen voidaan karkeasti jakaa kahteen eri vaiheeseen: Vilke- eli REM-unen aikana aivot ovat hyvin aktiiviset, kuten valveilla. Hidasaaltoisen eli NREM-unen aikana taas aivojen sähköinen toiminta on selvästi valvetta vähäisempää. Unilaboratoriossa on havaittu, että kun ihmisen herättää REM-univaiheessa, yli 80 %:ssa tapauksista koehenkilö kertoo nähneensä unta. Myös herätys NREM-unesta johtaa uniraporttiin miltei joka toinen kerta. Toisin kuin joskus luultiin, unet eivät siis ole pelkästään REM-univaiheen ilmiöitä. Näiden tulosten valossa näyttää siltä, että ihmiset näkevät monia unia joka yö.
Suurin osa unista unohdetaan. Uni jää helpoiten mieleen, jos herää suoraan unennäön aikana. Siksi tavallisissa olosuhteissa ihmiset muistavat parhaiten unia, jotka he näkivät aamulla juuri ennen heräämistä. Valitettavasti myös painajaiset, joihin herää, jäävät hyvin mieleen. Kyselyissä naiset muistavat enemmän unia kuin miehet ja ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita unistaan muistavat aamuisin enemmän unia kuin vähemmän unista kiinnostuneet. Laboratoriossa tällaisia eroja ei kuitenkaan näy, joten todennäköisesti ihmisten välillä on enemmän eroja unien muistamisessa kuin näkemisessä.
Millaisia unia nähdään?
Tyypillisessä unessa uneksija kokee olevansa maailmassa, joka ei eroa valtavasti valvemaailmasta. Hänellä on unessa keho ja yleensä unissa esiintyy muita unihahmoja, joiden kanssa uneksija on tekemisissä. Uneksija harvoin muistaa, mistä hän uneen on tullut ja häneltä tuntuu puuttuvan kyky kyseenalaistaa unessa tapahtuvat omituiset asiat. Lähes kaikissa unissa nähdään asioita ja suurimmassa osassa mukana on myös kuuloaistimuksia. Muut aistit, tunto, maku ja haju tai kivun kokemukset ovat kaikki mahdollisia, mutta paljon näkö- ja kuuloaistimuksia harvinaisempia.
Unissa esiintyy uneksijan valve-elämästä tuttuja asioita, mutta unien sisältö ei kuitenkaan suoraan heijasta valvekokemuksia: Monet arkiset asiat, jotka vievät valveilla paljon aikaa, kuten sähköpostien kirjoittaminen tai TV:n katselu, ovat unissa harvinaisia. Sen sijaan valveilla harvinaiset asiat, kuten takaa-ajot, ovat unissa suhteellisen yleisiä.
Unien tyypillisiä aiheita kartoittavissa kyselyissä takaa-ajot, vihamielisten otusten hyökkäykset, putoaminen ja eksyminen ovat aiheita, joista uneksitaan usein ympäri maailmaa. Tämä tulos kertoo myös laajemmasta unia koskevasta tuloksesta: Vaikuttaa siltä, että negatiiviset tapahtumat ja tunteet ovat unissa yleisempiä kuin positiiviset. Suuri osa unista sisältää vaaroja tai vastoinkäymisiä. Nämä hankaluudet unissa eivät kuitenkaan välttämättä herätä vahvoja tunteita. Todella pahat unet ovat asia erikseen.
Painajaiset
Painajaiset ovat unia, jotka herättävät hyvin voimakkaita negatiivisia tunteita. Yleisin painajaisten tunne on pelko, mutta myös surua, syyllisyyttä ja muita ikäviä tunteita voi painajaisissa kokea. Tieteellinen määritelmä painajaiselle on sellainen uni, jossa koetaan niin voimakas negatiivinen tunne, että unesta herätään. Kaikki tutkijat eivät kuitenkaan ole yksimielisiä siitä, onko herääminen oleellista unen määrittelyssä painajaiseksi.
Kaikki näkevät painajaisia joskus ja satunnaisista painajaisista ei ole juurikaan haittaa. Pieni osa väestöstä kuitenkin kärsii jatkuvista painajaisista ja tällaiset painajaiset voivat olla vakava ongelma. Suomessa tekemissämme tutkimuksissa havaitsimme että 3-5 % aikuisista sanoo näkevänsä painajaisia usein. Nuoret naiset raportoivat enemmän painajaisia kuin nuoret miehet, mutta iän myötä sukupuoliero painajaisten määrässä tasoittui. Usein painajaisia näkevien määrä eri ikäryhmissä suomalaisilla aikuisilla on kuvattu kuvassa 1.
Kuva 1. Usein painajaisia näkevien suomalaisten aikuisten määrä eri ikäryhmissä. Kuva pohjautuu kyselytutkimukseen (Sandman ym. 2013), jossa selvitettiin painajaisten yleisyyttä lähes 70 000 suomalaisen aikuisen keskuudessa. Naisten keskuudessa (punaiset pylväät) on enemmän usein painajaisia näkeviä henkilöitä kuin miesten keskuudessa (siniset pylväät). Iän myötä painajaisten määrä pyrkii lisääntymään, varsinkin miehillä.
Paljon painajaisia näkevillä vastaajilla oli huomattavasti enemmän masennus- ja unettomuusoireita kuin vastaajilla jotka eivät nähneet painajaisia. Painajaiset esiintyvät yhdessä myös uni- ja psyykelääkkeiden käytön, humalahakuisen alkoholinkäytön ja yleisen elämään tyytymättömyyden kanssa. Tutkimuksessamme emme pysty erottamaan, mikä on syy ja mikä on seuraus. Todennäköisesti vaikutus kulkee molempiin suuntiin ja selvää oli että jatkuvasti painajaisia näkevät ihmiset voivat huonommin kuin ihmiset ilman painajaisia.
Painajaisia on kahta perustyyppiä: Idiopaattisia ja post-traumaattisia. Idiopaattiset painajaiset tarkoittavat pahoja unia, joiden sisältö ei liity valveilla koettuihin asioihin. Post-traumaattiset painajaiset taas ovat pahoja unia asioista, joita todella on tapahtunut. Tällaiset painajaiset ovat normaali reaktio traumaattiseen kokemukseen ja yleensä ne häviävät ajan kanssa. Joissakin tapauksissa voimakkaat traumat kuitenkin aiheuttavat post-traumaattisen stressireaktion, johon kuuluu masennusta, painajaisia ja jopa valveilla koettuja painajaismaisia kokemuksia. Tällaiset post-traumaattiset painajaiset voivat olla hyvin pitkäaikainen ongelma, joka ei ilman hoitoa ratkea. Aikaisemmassa kirjoituksessa tässä blogissa esiteltiin tutkimuksissamme esiin tullutta tulosta sotaveteraanien painajaisten määrässä, joka todennäköisesti liittyy traumaattisiin painajaisiin.
Ei ole olemassa yksinkertaista hoitoa tai lääkettä painajaisiin, mutta pitkäjänteisellä työllä niihin voi saada helpotusta. Jos painajaiset liittyvät stressiin tai masennukseen, jota voidaan hoitaa erikseen, tuo edistys masennuksen ja stressin hoidossa todennäköisesti helpotusta myös painajaisiin. On olemassa myös nimenomaan toistuvia painajaisia varten kehitetty terapiamuoto, Imagery rehearsal therapy, jossa valveilla tehtävällä mielikuvaharjoittelulla pyritään muuttamaan toistuvien painajaisten sisältöä parempaan suuntaan. Terapian tehosta jatkuvien painajaisten hoidossa on lupaavia tuloksia.
Selkounet
Jännittävä unennäön erityistapaus ovat selkounet, engl. Lucid dreams. Selkounessa uneksija unen aikana tajuaa, että maailma hänen ympärillään ei ole todellinen, vaan kyseessä on hänen oma unensa. Joissakin tapauksissa uneksija pystyy tämän oivalluksen jälkeen muokkaamaan unta haluamillaan tavoilla, mutta joskus oivallus johtaa nopeasti heräämiseen. Selkounet ovat yleensä miellyttäviä kokemuksia.
Selkounien olemassaoloon ei tieteessä uskottu pitkään aikaan, vaan ajateltiin, että niitä kokevat ihmiset itseasiassa heräävät unesta ja kuvittelevat selkounensa valveilla. 1980-luvulla unitutkija Stephen LaBerge kollegoineen kuitenkin onnistui todistamaan näiden kokemusten olemassaolon uraauurtavalla koeasetelmalla. Kokeessa koehenkilöinä oli ihmisiä, jotka näkivät paljon selkounia ja pystyivät näissä unissa toimimaan tahdonalaisesti. Heidän tehtävänään oli opetella tekemään silmänliikkeillään ennalta määrätty kuvio. REM-univaiheessa suurin osa lihaksista on lamaantuneessa tilassa, mutta silmät liikkuvat normaalisti. Kokeessa koehenkilöt pystyivätkin selkounensa aikana toistamaan ennalta määrätyn sarjan silmänliikkeitä samalla kuin aivosähkökäyrämittaus todisti heidän olevan REM-univaiheessa, ei hereillä. Toisin sanoen, koehenkilöt pystyivät lähettämään viestin unimaailmasta valvemaailmaan!
Näitä kokeita pidetään vahvana näyttönä sille, että selkounet tosiaan ovat todellisia unia, joissa ollaan tietoisia uneksimisesta. Ne ovat myös todistusaineistoa siitä, että unikokemukset ovat todella nukkumisen aikana tapahtuvia kokemuksia, joista voidaan nokkelilla kokeilla saada tietoa valvemaailmasta.
Selkounet ovat harvinaisia, mutta useimmat ihmiset näkevät niitä joskus elämässään. Selkounia voi yrittää saada aikaan harjoittelemalla erilaisia tekniikoita, joissa pysähdytään miettimään ”näenkö juuri nyt unta?” Täysin luotettavaa menetelmää selkounien saavuttamiseksi ei kuitenkaan ole.
Lopuksi
Unennäön tutkimus tieteellisesti on vaikeaa, mutta edistystä alalla on tapahtunut. Uskottavimmat tulokset alalta ovat kuitenkin kuvailevia: Ne kertovat millaisia unia nähdään, ketkä niitä näkevät ja kuinka paljon. Tiukka mielenfilosofi voi myös kyseenalaistaa monet näistä tuloksista filosofisista syistä. Kysymys siitä, miksi unia nähdään, on yhä suurelta osin avoinna. Unien funktiosta on esitetty useita teorioita, mutta yhdelläkään teorialla ei ole selvää valta-asemaa.
Karkeasti teoriat voidaan jakaa kolmeen tyyppiin: Ensinnäkin teoriat jotka joiden mukaan unilla ei ole mitään funktiota, vaan ne ovat aivojen muun toiminnan harmiton sivutuote. Toiseksi teoriat jotka esittävät, että unilla on psykologinen funktio, eli ne ovat tärkeitä mielenterveydelle ja hyvinvoinnille. Ja lopuksi teoriat, jotka esittävät että unilla on evolutiivinen funktio, eli ne ovat edistäneet selviytymistä ja lisääntymismenestystä. Näiden teorioiden tarkempi esittely on kuitenkin toisen tekstin aihe.
28.12.2016
Nils Sandman, Turun Yliopisto & Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos, Twitter: @NilsSandman
Lähteitä
Dennett, D. C. (1976). Are dreams experiences? The Philosophical Review, 85(2), 151-171.
Malcolm, Norman. (1956). ”Dreaming and skepticism.” The Philosophical Review, 14-37.
Nagel, Thomas. (1974). ”What is it like to be a bat?” The philosophical review 83.4: 435-450.
Revonsuo, Antti. (2006). Inner presence: Consciousness as a biological phenomenon. Mit Press.
Windt, Jennifer M. (2015). Dreaming: A conceptual framework for philosophy of mind and empirical research. MIT Press.
LaBerge S. (1988). The Psychophysiology of Lucid Dreaming. In J. Gackenbach & S. LaBerge (Eds.), Conscious mind, sleeping brain: Perspectives on lucid dreaming. New York; Plenum press.
Sandman N., Valli K., Kronholm E., Revonsuo A., Laatikainen T. & Paunio T. (2015). Nightmares: risk factors among the Finnish general adult population. SLEEP 38(4):507–514.
Sandman N., Valli K., Kronholm E., Ollila H., Revonsuo A., Laatikainen T. & Paunio T. (2013). Nightmares: Prevalence among the Finnish general adult population and war veterans during 1972-2007. SLEEP 2013;36(7):1041-1050.
Valli, K. (2008). Threat Simulation-The Function of Dreaming? Annales Universitatis Turkuensis.